Välillä musta tuntuu, että joistain asioista mä en ns. osaa kirjoittaa tänne. Joten mä oon jo kauan harkinnut kirjoittavani tänne noita tarina juttuja joissa olis ehkä vähän helpompi kuvata tunteitaan, ku puolet voi aina keksiä ite. ;)  Ja nyt toi Crizyn tarina -blogi oli viimenen isku, ja mä päätin alottaa kirjottaa tänne "jatkista" tässä siis osa 1! :)

"Mä oon aina ollut haaveilija. mä ajattelen kaikkia turhia asioita silloin kun pitäis oikeesti miettiä jotain. Kokeetki menee pilalle, kun mä vaan unohdun miettimään, vaikka että mitkä mun lasten nimet olis sitte joskus tai muuta vastaavaa. Anna, Auroora, Oliver, Pyry... Mitä niitä nyt on... Oho, huomaatko ? Noin mulle aina käy... Havahduin ajatuksistani ja katsoin kirjaston seinällä roikkuvaa suurta kelloa. 19.55. Voi ei!  Mä viskasin kädessäni olevan päiväkirjani ja kynän reppuun. Mä jotenkin arvasin, että näin tässä taas käy, mä unohdun kirjoittamaan päiväkirjaani kirjastoon ja myöhästyn. Ulkona oli kylmä ja mä tunsin yhtäkkiä kuinka kuumat kyyneleet valuivat pitkin mun poskia. Ensimmäinen ajatus, kivat ripsarivanat varmaan. Kohta mä tajusin, että mulle olis oikeesti ihan yks lysti vaikka joku olis maalannut vesiväreillä mun naamaa... Mä tiesin mikä mua odottaa kun mä meen kotiin... Se oli niitä asioita joita mä en halunnut ajatella. Yhtäkkiä joku oikosulku iski mun päähän. Mä käännyin rannalle vievälle tielle. Matkaa rannalle on joku 2km ja koko matkan tietä reunusti isot vaahterat. Ja niinkuin syksyllä yleensäkki, vaahteran lehdet leijui taivaalla. mä kävelin rannalle ja kiipesin rannan kallioille, sielä oli semmoinen kohta jossa pystyi uittamaan varpaitaan kastumatta, mutta kukaan ei nähnyt sua, jollei seisonut ihan vieressä. Mun  Converset lensi kaaressa kalliolle. Mä istuin kylmälle kalliolle ja katselin vettä. Se ei ollut vielä kylmää vaikka ilmat viime päivinä olivatkin olleet aika viileitä. Kohta mä tajusin ajattelevani itseäni. Mietin outoja hiuksiani, kiharia rastoja, nekin oli syntynyt vahingossa. Ne ei ollut kunnolliset rastat eikä kunnollinen permanentti. Mä mietin silmiäni silmiäni... Toinen niistä oli kirkas vihreä ja toinen vaalean ruskea.... Eron oli niin huomattava, että näkyin jo kauas, että mun silmät oli eriväriset. Mä tajusin yhtäkkiä laulavani hiljaa.. Some where over the rainbow skyes are blue..... kyyneleet virtasivat silmäkulmistani. Joku mussa räjähti ! Mä nousin kalliolle ja esiinnyin kuin vanhoissa musikaaleissa laulaen. I'm singing in the rain, just singing in the rain..... Juuri kun sain esitykseni sateen varjon kanssa tanssien loppuun, tajusin jonkun taputtavan... Katsoin taputtajaa silmiin... Sen toinen silmä oli sininen ja toinen tumman ruskea.....

----------------------------------JATKUU----------------------------------------------------------

Toivoisin teiltä kommentteja tästä tarinan alusta. Kommentoikaa! :)