Ajattelin tässä, että laittaisin sellaisen  ns. valokuva  -blogin.  Tätä  kyseistä kun en viitsisi  liioilla valokuvilla  pilata, kun tämä vuodatus kun tunnetusti on valokuvien kanssa aika hidas. Joten siis, nimi ehdotuksia uudelle blogilleni, kiitos!

Hän muisti vauhdin hurman. Hän muisti kuinka oli pyörinyt ja pyörinyt yhä uudestaan. Hän muisti kuinka opettaja oli katsonut häneen hänen irvistäessään kivusta ja sanonut ettei kipua saanut koskaan näyttää, tosin hän tarkoitti näyttämöä. Kivusta irvistyneet kasvot eivät kuuluneet lavalle. Siinä hän oli kyllä aivan oikeassa.
Hän muisti yhä, kuinka muista maista tulleet kuuluisat koreokrafit olivat huomautelleet hänelle. Hän alkoi pelätä koreokrafin tuloa uusien haukkujen pelossa. Silloin hän tajusi, ettei ollut vielä kaikkeaan. Ja niin, seuraavissa harjoituksissa hän teki kaikkensa. Ja hetken kuluttua hän huomasi, että koreokrafit rupesivat muistamaan hänen nimensä, eivätkä kommentit enää olleet negatiivisia ja piikikkäitä.
Sitten kaikki rupesi taas menemään onnettomasti. Tyttö sai yhden päärooleista ja siihen sivulle toisen numeron -josta hänet potkittiin pois. Kun hän viimein sai mielensä takaisin, valkeni hänelle uusi totuus.
Hän ei enää kokisi sitä iloa, avatessaan uusien kärkitossujen pakettia ensi kerran. Tai sitä kun hän kävisi ostamassa isoäidin kanssa niihin uudet nauhat kangaskaupasta. Ei sitä kipua minkä hän tunti varpaissaan pienin tihein askelin varpaan kärjillä salia ympäri. Ei enää sitä vauhdin hurmaa hänen pyöriessään yhä uudestaan ympäri siihen asti, että alkoi oksettaa.
Tyttö kumminkin tiesi, että vaikka kyyneleet valuivatkin nyt hänen poskiaan, tuska helpottaisi ajan myötä.

Kulmakunnan kovin jätkä,
sillä pelit ja vehkeet,
kypärä ja prätkä.
Joskus se huomas mut,
sen tietyn tammen alla,
jossa se mua pussas,
sitten vähän talvemmalla.
Alusta asti tiesin, voi olla,
ettei kauan mee,
kun uuden löydät ja taas meet.
Joku sussa kumminkin sai,
kuin linnun laulamaan,
ja sun tahtoos aina taipumaan.
Yks kerta silloin keväisenä iltana,
kun kyyneleet poskillani vieri mutta hymyilin,
mun käsivartta nyt sun nimi koristi.
Vaan mitä näänkään mä sen tammen alla,
sulla uus muija on jolla hampaat on kuin oravalla.
Kesään asti en kestänyt sun nimeä,
sen muutinkin mä toiseen muotoon,
siihen tulikin pupu.
Johan ihmetteli sitä pupua koko suku.
Sitten mä löysin uuden pojan,
joka täysillä oli mukana kokoajan.
Niin vaan syksyllä, näin sut alla sen tammen,
yksinäisenä sangen,
ei kukaan kestä sun mieltäs,
se on kuin tuuliviiri,
sä halusit mut takaisin,
vaan en sua enää kaipaa.
Susta mulla muisto on kumminkin aina,
se pupu jonka nään maanataista sunnuntaihin,
aina!
Mutta uuden pojan nimeä en enää itseeni rustaa,
mutta jonkun muiston siitäkin tahdon mä ottaa.
Niinpä ennen talvea oli niskassani kruunu,
se susta mua aina muistuttaa, vaik ei yhdessä
enää me ollakkaan.
Sai yhteinen matkamme mut tuntemaa,
voi joku saada olos tuntumaan,
kuin oisit pienen pieni prinsessa.

Eli siis... Katottiin lauantaina ihan huippu leffa! Sunnuntaina mulla olikin se jo deeveedeellä... Pidin siitä, koska siinä oli hyvää ja osuvaa huumoria ja se oli hyvin realistinen. Laitan tänne pienen juoni viittauksen, jotta tämä ykistys kirjoitus helpottuisi hieman. :) Pääosassa on 16-vuotias tyttö, joka huomaa elokuvan alussa olevansa raskaana. Voi ei! -ajattelevat varmaan kaikki katsojat, mutta tyttö ei vaikuta olevan kovin huolissaan. Miksei? Koska abortin tekemällä kaikki on ohi. Mutta kun aika on tullut, outo vastaanottovirkailija ja vanhoissa aikakauslehsissä on vesilänttejä -mistä muuten johtuu, kun kukaan ei kuitenkaan kuskaa niitä vessassa? tyttöä rupeaa ällöttämään koko paikka ja hammaslääkärin haju ja muut asiakkaat saavat tytön pyörtämään takaisin. Hän päättää antaa lapsen adoptoitavaksi ja löytää oikeinhyvän perheen vauvalleen. Vaikeuksia kuitenkin on. Mutta niistä päästän yli huolehtiven isän, coolin äitipuolen, parhaan kaverin -joka on muuten vauvan isä ja parhaan tyttökaverin avustuksella. Ja lopuksi tyttö saa taas bändinsä kasaan ja rupeaa seurustelemaan Bleekerin kanssa (vauvan isä siis) ja vauva päätyy huolehtivalle ja ihanalle äidilleen, jonnekkin pois tytön elämästä. Tyttö on lopulta kuitenkin onnellinen, ja niin taitavat olla kaikki muutkin.

Eli ainoa minusta vähän kumma asia oli se, ettei tyttöä murehduttanut asia ollenkaan, mutta sille on aika looginen selitys elokuvassa, jos katsot sitä ensimmäistä kertaa tai et ajattele sitä niin perusteellisesti. Musta silti ihan huippuleffa. ei liian dramaattinen eikä liian lälly. Just sopiva! Tytön repliikit ovat myös aivan huippuja. elokuvan ensimmäinen "sanottu" repliikki (meinaan siis sitä että se sanottiin ääneen, ei tytön ajatuksena) oli kun tyttö heräsin omista ajatuksistaan naapurin koiran räksytykseen "Jeez Banana, shut your friken god ok!?" Ai niin, ja btw elokuvan nimi on Juno. Juno, niinkuin Zeuksen ainut vaimo, tai Alaskan pääkaupunki, jonka mukaan tyttöä ei kyllä todellakaan nimetty. Toiveeni siis on, että katsokaa Juno, ja kertokaa mulle mitä mieltä olitte!

No, niin ja näin. Juuson vierestähän mä taas heräsin... Kun kello oli  6, ja ei toivoakaan enää, että saisin nukuttua. Kahvi keittymään, haju saa jonku muunki mun kanssa valvomaan. Lauantai, lauantai, lauantai.... Voi pöllö! Meidänhän piti mennä tänään Jannen luo! Janne on meidän isoveli, joka on asunut jo aika kauan omillaan. Meillä on ollu tapana jo kauan, että me mennään lauantaisin Jannen luo kattomaan jotain leffaa, ja usein ollaan sielä yötäkin. Tou! Ja nyt oli vielä mun vuoro hommata leffa. Mutta jos mä valitsen niin Juuso ja Janne aina natkuttaa niistä. Mä tarvisin avukseni jonkun joka ymmärtää tota jätkien outoa leffamakua. Mikko! Missä mun kännykkä taas on!? Löyty! Nyt äkkiä tekstari Mikolle.
                                             Heips! Mulla on ongelma, jossa sä voisit
                                             ehkä auttaa, nähään 10 Filmtownin edessä!

Samassa kun mä sain viestin lähetettyä Juuso kömpi ylös sohvalta. Kello oli 7. Juuso virnisti mulle ja haki kaapista Nalle Puh -mukinsa. Mun Disneyn Prinsessat -muki oli tälle aamua täytetty jo monta kertaa. Meille vois antaa Juuson kanssa jonkun Suomen Suurin Kahvin Kuluttaja -palkinnon, koska aina kun me keitetään kahvia, sitä keitetään täyspannu. Ja sellanen keitetään aika usein, koska yks pannullinen menee jo aamulla ekana. Siinä me sitten istuttiin keittiössä ja jauhettiin maailman menoa...